Hevonen omassa voimassaan
Hevonen omassa voimassaan
Hevosmaailmassa on nähtävissä muutosta. Ensin arvelin, että luultavasti olen vain toiveikas ja sen tyyppisessä somekuplassa, mutta vierailu muussa yhteydessä hevostietokeskuksen Hevosala numeroina 22-aineistossa näytti jotain, mikä herätti kiinnostukseni. Vaikka ravimaailmassa pyörivät tällä hetkellä hevosmaailman isoimmat rahat ja ratsastus niittää post-koronamaailmassa lajisuosiota, tulevaisuuden hevonen nähdään ennen kaikkea kollegana terapiatyössä, osana eläinavusteisia valmennuksia ja esim tunnetaitokoulutuksia. Hevosissa on selittämätöntä voimaa, voi kyllä onkin! En ihmettele suuntausta lainkaan -saanhan olla todistamassa tulevaisuuden todeksimuotoutumista myös täällä Peltoniemessä.
Jokin kuitenkin jäi häiritsemään alitajuntani rajamaille. Itsepintaisesti koitin saada ajatuksesta kiinni, mutta jatkuvasti se katosi juuri kun tuntui, että tavoitan sen.
Voisiko se olla tämä? "Eläimet eivät ole täällä opettamassa meille mitään, mutta usein ne sen tekevät; opettamalla lähinnä meille meistä itsestämme." (-Helen Macdonald) Otin hetkeksi kiinni ajatuksesta: millä oikeudella pahimmillaan kaadamme omat taakkamme näiden upeiden ja sielukkaiden eläinten kannettavaksi? Päin vastoin: niinkuin ihmiskunta on hevosiaan vuosisatoja kohdellut, kyllä meidän tehtävämme on ennemmin antaa heille heidän voimansa takaisin, ei toisin päin. Hyvä ajatuksentynkä, mietin, mutta ei vielä se, joka pitää hereillä öisin.
"Voi päästä todella pitkälle, jos organismia tutkii vailla ennakko-oletuksia ja ottaa päämääräkseen perehtyä sen todelliseen olemukseen."(Sienitutkija Merlin Sheldrake)
Tarvittiin vielä lisää punnittuja pähkäilyjä erinäisten eläinten kognitioon liittyvien kirjojen äärellä, ennen kuin ajatus jäsentyi Maslown tarvehierarkian kautta. Herra Maslow oli itse persoonatyypiltään Practical- eli käytäntöä ja fyysisyyttä arvostava, mikä on voinut osaltaan toki vaikuttaa tarvehierarkian syntyyn. Malli ei siis ole kaikenkattava, enkä sitä väitäkään, mutta yhdistettynä tutkimustietoon hevosen etologiasta eli lajityypillisestä kehittymisestä ja tiedoistamme hevosen kognitiosta alkoivat kellot päässäni soida. Aamulla (niska yhä liikkumatta kuin patsaalla) vääntäytyin ylös ja aloin piirtää. (Tulos kuvassa).
Ryhmitellessäni lajityypillisiä käyttäytymistarpeita, tietojamme hevosen sosiaalisesta elämästä sekä korkeamman tason tietoisuuden kaikuja, sain aikaan oheisen kuvan. Ja jos on niin, että tulevaisuudessa me ihmiset haluamme (ja itse asiassa haluamme jo!) hevosiltamme ylimmän kolmen porrasaskelman asioita, meidän tulisi muistaa varmistaa, että alimmat kolme tasoa täyttyvät myös. Ja täyttyvät nimenomaan ENNEN kuin odotamme ylemmän tason asioiden toteutumista.
Kun hevonen saa elää mahdollisimman luonnollisesti lajityypilliset käyttäytymistarpeet täyttävää elämää, vasta sen jälkeen voimme alkaa työskennellä hevosen mielen ja energian kanssa. Näyttää, että omilla jaloillaan voi seisoa. Omassa voimassa on turvallista olla. Sain ajatukselle konkreettisen vahvistuksen; aikamoisen niskajumin piti tulla, että huomaisin tämän: niin kauan kuin keho ei toimi, ei toimi mikään muukaan.
Tämä kaikki edellyttää meiltä ihmisiltä valtavaa näkökulman muutosta, joka nähdäkseni muodostuu kahdesta asiasta:
- Muutos ihmislähtöisestä hevosten pidosta hevoslähtöiseen hevosenpitoon sekä
- Ihmisen omaa kasvua itsensä pienentämisestä ja muiden agendojen mukaan tanssimisesta kohti omaa voimaansa ja ilman aggressiota tapahtuvaan jämäkkään ja selkeään vuorovaikutukseen.
Tästä muutoksesta Peltoniemi Wildhoodsissa on kyse.