Ei mitä tahansa heppahommeleita!

Kun pakattiin kimpsumme ja kampsumme, ja tultiin tilalle lapsineen, hevosineen päivineen, ei suinkaan tultu tyhjään tilaan. Aiemmin olin kyllä hirmu tiukasti ollut sitä mieltä, että kun muuton aika maalle tulee, tapahtuvat asiat tässä järjestyksessä:

• Kimmon vanhemmat muuttavat pois. Sukupolven vaihdoksissa EI nykyisin suositella ylisukupolvista asumista (syystä).
• Talo tyhjäksi -Siis täysin tyhjäksi - edellisen sukupolven jäljiltä
• Massiivinen remontti talolle ("omannäköiseksi")
• Meidän muutto
• Sit alettas "elää maalla" ja fiilistellä, mitä haluttas tehdä. Eihän täältä ole kuin parikymmentä minuuttia Kuopioon aka ihmisten ilmoille.

No, asiathan sitten eivät aina (yleensä ikinä) mene tämmöisissä asioissa, kuten minä haluaisin.

Todellisuus:

• Myytiin talo Kuopiosta ja muutettiin Vuorelaan kerrostaloon "puolivälin krouviin" joksikin aikaa. "Odotellaan tässä edellisen sukupolven muuttohalukkuuden kulminoitumista toiminnaksi." Ahistuin vähän lisää aiempaan verrattuna, mutta mitäpä sitä ei unelmansa eteen tekis. 
• Tehtiin ihan nykyhybridinä hommia sekä Kuopioon että tilalla: pendelöitiin sinne tänne tuonne ja rakennettiin syksyn aikana pikkupihatto ja aidattiin 5 hehtaaria metsää ja peltoa hevosten ekalle aallolle. Aidattiin myös pellolle kenttä (tietenkin vasta siinä vaiheessa, kun pelto oli jo ankkajäässä, eihän tolppien laitossa olisi muuten ollut minkäänlaista uudisraivaajahenkisyyttä.)
• Päätettiin muuttaa Peltoniemeen, kun Kimmon äiti nukkui pois. Eli pakattiin kamat Vuorelasta ja yhtenä älyttömän myrskyisenä ja räntäsateisena iltana tuotiin rekka-autolastillinen maallista omaisuuttamme taloon, jossa jo ennestään olivat pula-ajan eläneiden kahden edellisen sukupolven tavarat. Tämä lähinnä tarkoittaa sitä, ettei mitään ole heitetty pois vuoden 1951 jälkeen.
• Jatkettiin pihaton ja tallin rakentamista ja alettiin kairata tietämme kymmenien vuosien aikana kertyneen tavarakerrostumien läpi navetassa. Iltaisin raahattiin navetasta tavaraa kaatopaikkakärryyn, ja päivisin meidän ollessa muissa töissä vanhaisäntä kantoi tavaraa takaisin navettaan/riiheen/saunalle/muuhun varmempaan säilöön. Siinä sitten ite oot zoom-palaverissa ja katot ikkunasta voimattomana, kun asia toisensa jälkeen katoaa takaisin navetan syövereihin. Kyllä oli palkitsevaa aikaa se.
• Muutettiin omat hevoset ja pari muuta kasvavaan laumaan. Uppouduttiin rakentamiseen, tilan kaikkinaiseen kehittämiseen ja maalla asumiseen. Taloa ei ole vielä(kään) remontoitu (onkohan ikinä?), tavaramäärää en hirviä edes ajatella, eikä vanhaisäntäkään ole muistanut muuttaa kylälle omaan asuntoonsa.

Eli kyllä, ihan olisi aineksia kunnon komediaan ja sen jatko-osiin tässä meidän meiningissä.

Missiovetoisesti kohti luonnonmukaista hevosenpitoa

Taustalla on kuitenkin niin suuri missio, ettei nyt jouda pikku lillukanvarsiin, kuten lauantai-illan humppaan tai männynvärisiin seinäpaneeleihin (,jotka muuten ovat ilmeisesti tulossa taas muotiin "sisustuspiireissä"!) puuttumaan. Elämme ja kehitämme tilaa nimittäin niin suurella tarkoituksella, että siinä riittää paitsi tekemistä, myös tutkimista, elämistä. Todeksi elämistä!

Haluamme nimittäin kehittää omalle tilallemme ja levittää myös laajemmalle tietoisuutta luonnonmukaisesta ja lajinmukaisesta hevosenpidosta. Olemme nähneet hevosten sisäisen voiman, olemme tunteneet niiden sielukkuuden. Miten kukaan, joka sen tuntee, voisi pitää näitä eläimiä pienissä karsinoissa ja pienissä tarhoissa? Typistää sen voiman, vangita sen liikkeen, sen tavan ilmentää itseään ja toimia yhdessä, osana laumaa? Ja vielä: miten yleinen tapamme pitää hevosia reflektoi tapaamme pitää itseämme kurissa ja suitsia itseämme? Pitää luonnolliset tarpeemme aisoissa ja pienessä lootassa rautaisten kaltereiden takana?

Ennen maallemuuttoa sain välähdyksiä, mutten oikein löytänyt paikkaa, jollaisessa olisi päässyt lähelle visiotani, missä Kelly ja Pihka saisivat elää hevosen elämää. Eivät ihmisen elämää, vaan hevosen elämää. Vasta sitten, ajattelin, he voisivat auttaa meitä ihmisiä siinä, missä kulloinkin kullakin sielulla tarve on. Koska näin jo tuolloin hevosissa jotain niin suurta -jotain, jossa he voisivat auttaa meitä poloisia ihmisiä.

Oli päästävä asumaan hevosten kanssa, osaksi laumaa, näkemään, kokemaan ja oppimaan hevosilta niiden mahdollisimman luonnonmukaisessa elinympäristössä. Laumalta voisin ammentaa oppeja kohti haluani auttaa myös muita ihmisiä ja yrityksiä kohti omannäköistään tarkoituksellisuutta ja elämää. Ja juuri tätä visiota kohti mennään Peltoniemen villihuudseilla.

Kuitenkin: kun hevonen ei ole villihevonen, on se ihmisen hevonen. Ymmärrän, että varsinkaan suomalaisissa oloissa hevoset eivät ilman ihmistä pärjää -ja toivon minä muutenkin, että hevosystäväni haluaisivat puuhailla kanssani kaikenlaista. Haluan siis harrastaa hevosteni kanssa -ja harrastankin monenlaista! Mutta kaiken sen vapaa-ajan toivon hevosten saavan meillä elää niin lajinmukaisesti kuin mahdollista.

Meillä tämä tarkoittaa: Mahdollisimman lajinmukaista hevosenelämää

• Aluetta: Nyt hevoset elävät noin 5 hehtaarin pitkulaisella alueella ja haaveenani on laajentaa hevosten tiluksia, jotta ne pääsevät aidosti valitsemaan alueita missä oleilla, ja että vaellustarve pääsisi täyttymään. 10 hehtaaria on jo aidattu, ja vielä on omia maita reilusti mihin hyödyntää haluaa. Vanhaisäntä kertoi, että ennenmuinoin (millä ilmauksella hänen jutustelunsa monesti alkavat) koko tila ja osa tilojen yhteismaista oli aidattu, ja karja sekä työhevoset elivät kesän siellä vapaana. Lehmät tulivat lypsylle omia aikojaan aamuin illoin ja hevoset haettiin aamusella töihin jostain pöpeliköstä, missä nyt sattuivat olemaan laiduntamassa. Siinä vasta tavoitetta! Siis että koko tilamme olisi aidattu! 
• Laumaa: Kommunikaation kautta olen oppinut, että hevonen kokee itsensä osaksi laumaa, ei siis yksilönä. Sosiaalisuus, ystävät ja perhe sekä koskettaminen ovat pureskelun ja vaeltamisen ohella hevosen primäärejä tarpeita hyvinvoinnin toteutumiseksi. Tällä hetkellä meidän lauma käsittää 12 hevosta; eri ikäisiä, kokoisia ja rotuisia. Toiveeni olisi, että lauma olisi pysyvä -mutta ihmisten elämäntilanteet muuttuvat, ja muutoksia varmaan tulee väkisinkin. Universumille semmoinen toive kuitenkin, että ydinlauma alkaisi muodostua hyvin tiiviiksi ja olisi vuosia sama. Pliis! 
• Jakoheinää: hevonen on lajityypillisesti mutustelija ja laiduntaja, jolla on tarve etsiä ruokaa ja syödä lähes koko ajan, noin 50 000 leuanliikettä/vrk on tutkittu vähimmäismäärä, joka tarkoittaa tunteita noin 16-20 h/vrk. Se kulkee syödessään rauhallista tahtia ja nappailee sopivaa suuhunpantavaa. Heinän lisäksi hevoset syövät villiyrttejä, oksia, havuja, sammalta, juuria... kaikkea mitä luonto kaikessa viisaudessaan niille antaa valittavaksi. Tähän vastataan monipuolisilla hevosten tiluksilla, sekä jakamalla heinät hevosille neljä kertaa päivässä pieniin kasoihin ympäri niiden tiluksia (jep, ei tarvii lenkkeillä lisäksi).  Käytössä meillä on lannoittamaton kesantoheinä, jolla on hoidettu onnistuneesti pois jo vuosi turvotuksia, pöhötyksiä ja suolisto-ongelmia. 
• Osallistumista: hevonen on lähtökohtaisesti utelias otus, ja se haluaa osallistua toimintaan, kun se kokee olonsa turvalliseksi. Meillä duunaillaan milloin mitäkin hevosten alueiden sisällä -eikä totisesti tarvitse duunailla yksin! Hevosia ei pyydetä pois, ellei niiden oman turvallisuuden takia tarvitse niin tehdä -ja toiseksi yhteistä puuhailua ja osallistumista edesautetaan rakentelemalla esim kiipeilyratoja jne lauman alueen sisälle. Myös maastoillaan ja touhuillaan muutenkin porukalla -onhan ihminen sosiaalinen otus siinä missä hevonenkin!

Uusi vuosi, uudet mahdollisuudet yrittäjän silmin

Vuodenvaihteen tiimoilla ollaan sitten mietitty, että oikeesti hullun paljon saa aikaan vuodessa, jos tahtoo. Siis todella paljon. Kun jättää ruudut ja muut epäolennaiset vähemmälle ja astuu tarkoituksellisten asioiden ääreen, niin johan alkaa tapahtua! Kimmokin myöntää tämän nyt, vaikka ehkä siinä tarkoituksen äärellä rakentaessa pitkää päivää ja fyysisesti raskaita hommia (kuten kokonaisen navetan sisuksen moukarointi ja kivi kiveltä kantaminen ulos, kun rakenteet purettiin hirrelle asti ja pohjat piti vaihtaa kokonaan...) saattoi muitakin kuin hurmiollisia sanoja suusta päästä.. Mutta jälkiviisas on paras viisas, niinhän jo vanha sananlaskukin sanoo!

Vaan eipä tämä toki jää tähän, kun vuoden raksaprojektin sijaan kehitetään tilaa missiosta käsin. Olemme kyselleet nykyisiltä asiakkailta toiveita, kuunnelleet universumin kutsua ja vihjeitä sekä haastaneet bisnestaitomme ja älynlahjamme seuraavia kehityssuunnitelmia tehdessä. Onhan tämä meille myös täyttä liiketoimintaa, vaikka kutsumuksen äärellä ollaankin. Yrittäjiä ollaan molemmat niin syvältä sisimmästä kuin kaivella saattaa -ja kun samaan sparrataan muitakin, niin pitäähän sitä itsekin itseään ja toista puoliskoaan haastaa. Ei olla perusmesta toivottavasti millään mittapuulla -ja priimaa pyritään pukkaamaan valitsemallamme polulla. Vain siten sanoma laajenee: että näinkin voi tehdä, näinkin voi hevosia pitää, näin voi oppia ja näin voi kasvaa -ihmisenä, yrityksenä, yhteisönä. 

Uudet suunnitelmat tälle vuotta ovatkin jo tulilla ja niitä käydään tallin porukalla läpi tammikuun loppupuolella. Saadaan sitten vielä porukalla jatkojalostettua näitä konkreettisen tason systeemejä ennen kuin ruuvimeisseliin ja muihin härpäkkeisiin tartutaan. Niistä lisää varmaan seuraavassa postauksessa sitten!

PS. Jos eläinkommunikointi kiinnostelee itseäsi, niin pieniä maistiaisia asian saralla saa Hoitava Yhteys- kurssilla tammikuussa, jossa perehdymme eläinkommunikaation sekä eläinten energia- ja äänimaljahoitamisen maailmaan. Kurssilla on 1-2 paikkaa enää vapaana! Tsekkaa lisätiedot täältä.

Teen eläinkommunikaatioita jatkuvasti sekä eläville että edesmenneille rakkaille eläimille. Haluaisitko sinä viestin omalta lemmikiltäsi tai syventää yhteyttä eläimesi kanssa? Katso lisätiedot ja tilaa kommunikointi täältä.