Elämänmuutoksen alkusyssäys, osa 1: coachlaiffii

Joskus elämänmuutoksia kuvaillaan niin, että sitä oli risteyskohdassa, ja tiesi että valittava on. Että tämän jälkeen mikään ei ole entisensä. Näin voisi olla vaikka rysäyksellä tulleen uupumuksen tai vaikka sydänkohtauksen kohdalla. 

Ehkä vielä useammin voi kuitenkin vasta jälkeenpäin osoittaa sormella noiden risteyskohtien jatkumoa; että tuossa, tuossa ja tuossa valitsin näin ja se polku toi tähän. Minulla se varmaan meni juuri niin, ja vielä -ehkä koko elämän ajan -se on keskenkin. Muutos, se on jatkuvaa vaikka pysyvyyteen sitä yrittää tarrata kiinni oman mielenrauhan ja jälkikasvun turvallisuudentunteen vuoksi. 

Minun elämässäni on tähän pisteeseen johtanut sarja muutoksia, isojakin, kun en ole niitä rohkeita muuveja koskaan pelännyt. Yksi ensimmäisistä alkuaskelista oli  vuonna 2012, kun menin kansainväliseen coachingvalmennukseen. Siellä minussa liikahti jotain ja isosti: ajatuksemme eivät useinkaan ole totta JA että nuo ajatukset silti määrittävät käyttäytymisemme täysin. Tilulii, siinä pistettiin diplomi-insinöörin aivosoluja uuteen asentoon niin että rytinä kävi. Sen jälkeen mikään ei ajattelussani ollut yksinkertaista, ennallaan eikä helppoakaan. Jo coachingin perusperiaatteet saivat minut uuteen asentoon. Konkreettinen esimerkki: coachilla on kysymykset, asiakkaalla vastaukset. Eli että minun näkemykselläni ei ole toisen kannalta väliä. Voin tietää, mikä on parhaaksi -minulle. Mutta mikä on parhaaksi tuolle toiselle, se on hänen kaivettava itsestään. Ja siinä toki voin auttaa, mutta toisen on annettava etsiä, löytää ja voimaantua ihan itse. Eli opiskelujeni ja työni puolesta (ja myönnettäköön, silloiseen kotielämään laajentunut) rakentunut asiantuntijaidentiteettini tarvisi päivitystä. Oliko helppoa? Ei ollut, tuli ero silloisesta miehestä ja melkein uupumus töissä. 

Osaaminen on siitä jalostunut. Olen valmentautunut ensin tuon coachingin saralla ensin life coachiksi, sitten business coachiksi, mastercoachiksi ja tehnyt coachingia ja valmennusta itse työkseni yli 10 vuotta. Puhumattakaan käänteentekevistä ajanjaksoista, jolloin olen itse ollut coachattavana. Olen saanut huikeita työkaluja, kokeillut, elänyt coachlaiffii todeksi monella elämän saralla. Saavutin mitä halusin, koska olin tavoitteiden saavuttamisen ammattilainen. Pystyin oikeastaan hyvin vilpittömästi sanomaan: voin auttaa sinua saavuttamaan mitä ikinä haluat.

Mutta. Asioiden saavuttamisella on kääntöpuolensa. Sattumille ja mahdollisuuksille ei jää paljon mahdollisuuksia, kun katse ja tekeminen on tiukasti tavoitteissa. Elämä ei kuitenkaan mene niin. Elämä ei ole yksilökeskeistä, maailma ei ole meitä varten.

Me olemme maailmaa varten. Meillä on tehtävämme. Ja jossain vaiheessa elämä puskee se meihin läpi, ellemme itse tajua pysähtyä kuuntelemaan. Tavoitteiden ja elämän ahnehtimisesta tuli aika luopua.

Ja siitä kertoo sitten seuraava postaus.